Muusikot


Anna-Mari Kähärä (s.1963) on opiskellut pianonsoittoa Jyväskylän ja Kuopion konservatorioissa, sekä laulua Pop/jazz konservatoriossa, Helsingissä, ja Sibelius-Akatemian jazzosastolla. How Many Sistersien lisäksi hän on työskennellyt mm. yhtyeissä Lentävä Siemen, ZetaBoo sekä Luomu Players. Omalla yhtyeellään Anna-Mari on esiintynyt koti-ja ulkomaisilla klubeilla ja festivaaleilla vuodesta 1997. Säveltäjäkonsertteja hän on pitänyt useita, joista Helsingin Juhlaviikkojen Huvila-telttakonsertti vuonna 1998 myös televisioitiin. Hänen sävellyksiään ovat esittäneet ja levyttäneet mm. lauluyhtye Rajaton, Philomela-kuoro, Tango-orkesteri Unto, Maija Hapuoja sekä Susanna Haavisto. Laulujen lisäksi hän on säveltänyt myös elokuvamusiikkia ja tuottanut läänitteitä. Teatteriproduktioita (sävellys ja/tai sovitus) Anna-Mari on tehnyt useita,mm. Teatterikorkeakouluun 90-luvun lopulta. Hän oli kapellimestari/sovittaja/säveltäjä/muusikkona Helsingin kaupunginteatterin tuotannoissa "Superdames" (1996) ja "Superdames II World Tour" (1998). Oman yhtyeensä (annamari kähärän orkesteri)
esiintymisten ohella Anna-Mari on mukana viulisti Pekka Kuusiston johtamassa Luomu Players -kokoonpanossa, joka julkaisi debyyttilevynsä vuonna 2002. He kaksi esiintyvät myös duona. Ensimmäisen oman albuminsa Anna-Mari julkaisi keväällä 2005, esiintyen yhtyeineen kesällä mm. Pori Jazz -festivaalin pääareenalla. Käharälle on myönnetty jazzliiton yrjöpalkinto ja Suomi-palkinto vuonna 2002.


Mervi Hiltunen (s. 1963) on opiskellut pianon- ja viulunsoittoa Kuopion musiikkiopistossa. Musiikin maisterin tutkinto Sibelius-Akatemian musiikkikasvatuksen koulutusohjelmasta on gradun viimeistelyvaiheessa ja valmistumisjuhlia juhlittaneen kuluvana vuonna 2005. Hän on julkaissut 90-luvulla kaksi albumia omalla nimellään, laulanut solistina usealla lastenlevyllä, sekä työskennellyt taustalaulajana useilla sadoilla kotimaisilla äänitteillä. Mervi on laulanut myös lukuisten tv-ohjelmien ja -konserttien yhtyeissä. Hän on tehnyt runsaasti suomidubbauksia animaatioelokuviin, mm. pääroolit Disney-tuotantoihin “Liisa Ihmemaassa” (1991), “Kaunotar ja Hirviö” (1993) ja “Prinsessa Ruusunen” (1995).


Pirjo Aittomäki (s.1963) on opiskellut laulua Helsingin Konservatoriossa sekä Pop/Jazz Konservatoriossa, Helsingissä. Hän on työskennellyt studioissa taustalaulajana sadoissa levytyksissä, sekä myös solistina tv-ja radiotaltioinneissa. Pirjo on laulanut paljon musiikkiteatterissa, pääroolit mm. tuotannoissa “Aspects of Love”
(Seinäjoen Kaupunginteatteri 1997-98), “Les Misérables” (Helsingin Kaupunginteatteri 1999) ja “Astoria” (Lahden Kaupunginteatteri 2003-04). Hän on solistina Tango-orkesteri Untossa, jossa ovat mukana mm. Timo Alakotila ja Maria Kalaniemi. Se on perustettu vuonna 1998, ja yhtyeen debyyttilevy ilmestyi syksyllä 2003.

Kaikki kolme Sisters-laulajaa ovat mukana ryhmässä The Finnish Adiemus Singers, joka toimii säveltäjä Karl Jenkinsin johtamassa Adiemus-projektissa. Jenkins kävi vuonna 1997 toteuttamassa konsertin Suomessa suomalaisin voimin, jolloin hän ihastui ja vakuuttui niin täkäläisen lauluryhmän esityksestä, että kiinnitti ryhmän vakituiseksi kokoonpanokseen. Konsertteja on sittemmin 2000-luvulla toteutettu Itävallassa, Englannissa, Japanissa ja Espanjassa. Äänitteitä suomalaisen lauluryhmän kanssa on julkaistu kolme.


Kirmo Lintinen
(s. 1967 Saarijärvellä) opiskeli pianonsoittoa jyväskyläläisen Dmitry Hintzen oppilaana vv. 1976-86. Lintinen valmistui musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemian jazzmusiikin koulutusohjelmasta 1997 pääaineenaan sävellys ja sovitus, joissa hänen opettajinaan olivat Jukka Linkola (1990-93) ja Eero Hämeenniemi (1993-96). Lintisen näkyvintä muusikontyötä ovat olleet hänen lukuisat esiintymisensä solistina ja yhtyemuusikkona suomalaisissa jazz-, sinfoniaorkesteri- ja kamarimusiikkikokoonpanoissa. UMO:n (UMO Jazz Orchestra) vakituisiin muusikoihin hän on kuulunut vuodesta 1989 pianistina, ja v:sta 1994 pääasiassa kapellimestarina sekä ohjelmistojen suunnittelijana. Lintinen on johtanut UMOa, paitsi useilla kotimaan kiertueilla, myös ulkomailla (mm. Tukholma, Brysseli, New York, Washington D.C., Pittsburgh, Minneapolis, Pariisi, Lontoo, Madrid, Dublin, Porto, Utrecht) sekä yhdeksällä orkesterin cd-taltioinnilla. Viime vuosina Lintinen on työskennellyt kapellimestarina myös UMO:n ulkopuolella (mm. AVANTI!, Tapiola Sinfonietta ja RSO). Säveltäjänä, sovittajana, instrumentalistina ja kapellimestarina hän on hakeutunut ja/tai törmännyt erimuotoisiin ja -tyylisiin instrumentteihin ja kokoonpanoihin. Vuosituhannen vaihteesta lähtien säveltäminen on muodostunut Lintisen päätyöksi. Suurin osa hänen tuotannostaan edustaa länsimaisen vakavan musiikin perinnettä. Tuotannon pääteoksiin kuuluvat kuoro- ja orkesteriteos Cantata proverbiorum (1999), Mobile festivo sinfoniaorkesterille (2003), 'konsertoiva madrigaali' David ja Batseba laulusolisteille ja barokkiorkesterille (2001), Duo concertante klarinetille, kontrabassolle ja orkesterille (2002) sekä lastenooppera Voi vietävä! (engl. Nuts about Nosh; 2000-2001).

Sibelius-Akatemian jazzosastolla hän on opettanut vuodesta 1989 mm. länsimaisen taidemusiikin historiaa ja sävellystä. Lintinen on ollut perustamassa ja toiminut taiteellisena johtajana Saarijärvellä järjestettävässä kulttuuritapahtumassa Kirmot vuodesta 2001. Viime vuosina hänellä on lisäksi ollut useita luottamustehtäviä maamme apurahalautakunnissa (mm. LUSESin vakavan musiikin taiteellinen toimikunta 2003- ja valtion säveltaidetoimikunnan hallitus 2004-). Suomen Säveltäjät ry.:n jäsen v:sta 1997. Suomen Jazzliiton Yrjö-palkinto 2003.

Tuure Koski (s. 1969) on opiskellut bassonsoittoa Pop/jazz konservatoriossa, sekä Sibelius-Akatemiassa, mistä hän valmistui musiikin maisteriksi jazzmusiikin koulutusohjelmasta vuonna 1999. Tuure on toiminut hyvin aktiivisesti muusikkona, ja hän levyttänyt useissa eri yhteyksissä. Keskeisimpiä yhtyeitään on ollut kuusi albumia vuosina 1995-2003 julkaissut kvartetti XL, minkä lisäksi Tuure on vakituisemmin ollut esillä Manuel Dunkelin kvartetissa sekä Pessi Levannon triossa.Rumpali Marko Timosen ja vibrafonisti Severi Pyysalon kanssa Tuure muodostaa Turgan Trion, jossa hän on mukana myös säveltäjänä. Yhtye julkaisi debyyttiäänitteensä vuonna 2004.


Tomi Salesvuo (s. 1972) soitti varhaisteininä rumpuja Lappeenranta Big Bandissä, ja aloitti 17-vuotiaana opinnot Sibelius-Akatemian jazzmusiikin koulutusohjelman nuoriso-osastolla. Musiikin maisteriksi hän valmistui ko. laitoksesta vuonna 2002. Tomin svengaavaa ja dynaamista soittoa ovat tilanneet useat kotimaiset bändi-liiderit ja hän on tehnyt yhteistyötä mm. Wayne Krantzin (USA), Madeline Eastmanin (USA) ja Pekka Pohjolan kanssa. Freelancerina toimineen Tomin vakituisempia yhtyeitä ovat olleet debyyttilevynsä vuonna 1999 julkaissut Bitter Sweet, sekä vuonna 1992 perustettu ja 12 vuotta toiminut XL. Helsinkiläisen Rytmihäiriö klubin yksi perustajista sekä neljän vuoden ajan sen taiteellisena johtajana toimineen rumpudynamon viimeaikaisia töitä ovat olleet mm. Kamara ja Bitter Sweet -yhtyeiden uusien levyjen äänitykset sekä pedagogiset tehtävät Sibelius-Akatemiassa ja Pohjois-Karjalan AMK:ssa, Joensuussa sekä Palmgren konservatoriossa Porissa.

mediarace.fi :: 2005 :: How Many Sisters ©